Markus Lindfors

Asun Jokelassa, vain muutaman minuutin päässä vastaanotolta.
Liikunnallinen taustani on kilpaurheilussa, kilpailu-ura kesti eri lajeissa parinkymmenen vuoden ajan, joista 5 vuotta Suomen edustusjoukkueessa. Nykyisin pidän kuntoani yllä kiipeilyn parissa.

Hoitajan urani alkoi 1992 Tampereen urheiluhierojakoulussa, josta valmistuin hierojaksi 1993. Jatkoin opintojani myöhemmin Seinäjoen Selkäkeskuksessa Ortopediseen osteopatiaan erikoistuen. Osteopaatiksi olen valmistunut 2002.

Urani aikana olen jatkokouluttanut jo ammatissa toimivia hierojia sekä fysioterapeutteja ja toiminut hoitoalan opiskelijoiden tutorina.

Vuosien varrella olen kouluttautunut monissa eri hoitoalan koulutuksissa, joista olen valinnut omaa toimenkuvaani parhaiten tukevat hoitotavat. Tavoitteeni on, että jokainen vastaanotolleni saapuva saa haluamansa avun.